29. lokakuuta 2014

Näkemiin kesänopeudet.

Tämän viikon aikana siirrytään koko maassa talvinopeuksiin. Viitisen kuukautta jälleen körötellään maanteillä 80km/h. tai jopa 70km/h. -nopeutta. Onneksi kuitenkin moottoriteillä pääsee tyydyttämään vauhdin nälkää, hyvillä keliolosuhteilla.
Eräässä lehtijutussa kerrottiin viime vuonna, että "Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa on eri nopeusrajoitukset talvella."
Talvinopeudet ovat peruja 80-luvulta, jolloin autoissa ei ollut juuri mitään turvallisuustekniikkaa. Nykyajan autoissa kun on mm. luistonesto, ABS, ESC, ACC, DAC, LKA, RCI, ja jos jonkinlaisia kirjain yhdistelmiä, niin eiköhän olisi jo aika päivittää myös talviajan nopeusrajoitukset kehityksen tasolle.

Muutamien viimetalvien aikana, varsinkin eteläisessä ja läntisessä Suomessa on ollut mielestäni n.90% ajokeleistä niin hyviä, että kesänopeuksilla olisi voinut ajella surutta.
Lääneittäin talvinopeuksilla kuulemma säästetään keskimäärin 2 ihmishenkeä talvessa. Onkohan määrä aivan sama esim. Etelä-Suomessa ?
Voitaisiinko kesänopeudet säilyttää Etelä ja Länsi-Suomessa ympäri vuoden, koska huonoja ajokelejä on loppujen lopuksi niin vähän ?

Pohjoisemmassa talvinopeudet ovat ymmärrettäviä, koska siellä on ollu talviolosuhteet jo muutama viikko sitten, kun taas Etelä-Suomessa ajellaan edelleen kesärenkailla ja lämmintä on yli 10 astetta.
Vielä mielenkiintoisempaa tästä tekee se että: "Kyselyiden mukaan neljä viidestä kuljettajasta pitää talvinopeuksia sopivina." Pääsääntöisesti näissä kyselyissä vastanneiden määrä on n.1000 henkilöä, joka jollain ihmeen tavalla muka vastaa koko autoilevan väestön mielipidettä. Trafi voisi toteuttaa saman kyselyn kaikille auton omistajille, jotta saataisiin mielipiteiden todellinen tulos, joka olisi varmasti se, että nopeudet ovat liian alhaiset.

Jos talvinopeudet halutaan kuitenkin välttämättä säilyttää, niin miksi niitä ei ole sidottu esimerkiksi talvirengaspakkoon. Eli talvinopeudet olisivat voimassa samat 3kk. kuin talvirengaspakkokin. Tämähän olisi erittäin loogista.


Siinäpä vasta kysymyksiä.
Eiköhän olisi jo aika päivittää Suomikin nykyaikaan.

26. lokakuuta 2014

Tästä kaikki alkaa.


Tervetuloa lukemaan blogiani!

Eräässä blogin luonti ohjeessa kerrottiin, että sopiva aihe blogille on sellainen asia josta voisi keskustella vaikka 24/7. Tämä blogi tulee käsittelemään juuri sellaista aihetta.
Blogin luominen on pyörinyt mielessäni jo muutamia vuosia. Eräänä rauhallisena päivänä ajellessani maalle, aloin miettimään blogiasiaa tosissani. Taustatöiden ja valmistelujen jälkeen olen tässä tilanteessa.
Blogissani on tarkoitus käsitellä kaikkea liikenteeseen ja autoiluun liittyvää. Antaa vinkkejä ja hyödyllisiä neuvoja, sekä kerron mitä on tullut nähtyä, koettua, kuultua ja luettua liikenteestä ja autoilusta. Ja tietysti myös omia mielipiteitäni.
Juuri nyt on sopiva aika aloittaa, koska ollaan siirtymässä syksystä talveen ja se tottakai vaikuttaa paljon liikenteeseen.

Sitten vähän oikeaa sisältöäkin:

Tänä viikonloppuna oli täysin uuden Nissan Pulsarin esittely. Vannoutuneena Toyotanaisena menin ihan mielenkiinnosta katsomaan millaisen auton Nissan markkinoille tuo.
Hyvin pintapuolisen ja nopean käynnin aikana en edes istunut autoon, koska Pulsar ei ole auto minun makuuni. Katselin lähinnä auton muotoilua ja ulkoasua. Yksi asia pisti silmään ylitse muiden Pulsarissa: valtavan kokoinen polttoainetankin luukku. Tuntuu kuin siinä kohtaa olisi suunnittelijoilta loppunut mielikuvitus kokonaan kesken. Luukku oli suuri neliönmuotoinen läpyskä auton kyljessä, kulmista hiukan pyöristetty ja siinä kaikki. Piti oikeen varmistaa voiko Pulsaria ajaa myös sähköllä, että jos pistoke olisi saman luukun takana, mutta ilmeisesti ei voi.
Pulsaria enemmän mielenkiintoa herätti samassa hallissa oleva Nissan Juke, jonka keulassa luki nismo. Tavallista Jukea sporttisempi ajettavuus ja värimaailma ovat enemmän minun makuuni, kuin tavallinen Pulsar. Totesin kuitenkin tässä vaiheessa, että on aika jatkaa matkaa ja nousta taas oman rakkaan Toyotan ratin taakse. Antaa Nissaneiden olla, ei ole minun autojani.