24. marraskuuta 2015

Ajoterveys ja ajovalmiudet.


Muutamia viikkoja sitten Huomenta Suomessa oli keskustelua ajoterveydestä. Keskustelun siivittämänä tämän kertainen juttuni tulee käsittelemään kuljettajien ajoterveyttä ja ajovalmiuksia.

"Liikennevakuutuskeskuksen mukaan sairaus on vuosittain osatekijänä 50:ssä kuolemaan johtaneessa onnettomuudessa. Kuolonkolareita tapahtuu vuosittain ~200. 30 ihmistä kuolee auton rattiin sairauskohtauksen saatuaan."
"Yli 60 vuotiaiden onnettomuuksien määrä on hiljalleen kasvussa. Muissa onnettomuuksissa nähdään selvää parannusta."
Suomessa väestö ikääntyy ja myös liikenteessä on entistä enemmän ikäihmisiä. Tämän myötä valitettavan usein liikenteessä näkee myös niitä ikäihmisiä, joiden olisi jo aika luopua ajokortista.
Useimmiten iäkkään tunnistaa liikenteessä, näkemättä kuljettajaa, jo ajotyylistä. Ajonopeus on huomattavasti muuta liikennettä alhaisempi, ajolinjat eivät ole sitä mitä kuuluisi ja liikkeelle lähdöissä on paikasta riippumatta ongelmia. Parkkipaikoilla usein näkee ja kuulee kun auton moottori huutaa korkeilla kierroksilla ja auto hädin tuskin on liikkeessä, silloin usein kuskin paikalta löytyy ikäihminen. Liikenneympyrässä vilkutetaan sisälle ympyrään ja kolmion takaa lähdetään eteen, kun arviointikyky on jo heikentenyt arvioimaan muun liikenteen nopeutta.
Tällä hetkellä ajokyvyn arviointi ajokorttia uusiessa kuuluu lääkäreille. Kuljettaja käy lääkärin vastaanotolla normaalitapauksessa ensimmäisen kerran ~70 vuotiaana. Lääkäri arvioi kuljettajan ajokyvyn näkökyvyn testauksella, muistitestillä, kysymyksillä joista selviää kuinka hyvin kuljettaja on kiinni ajassa ja paikassa sekä muutoin keskustelemalla. Testeissä suoritettavat tehtävät ja kysymykset vaihtelevat käyntikerroittain, joten niihin ei juuri voi valmistautua.
Eli lääkärin vastaanottohuoneessa tehdään päätös siitä onko kuljettaja kyvykäs jatkamaan ajamista liikenteessä. Tämä on suorastaan kauhistuttanut minua autoilijana jo vuosia.
Eihän lääkäri voi todellisuudessa tietää ollenkaan, miten kuljettaja toimii eri tilanteissa liikenteessä.
Lääkärin tarkastuksen lisäksi ajokortin uusintaan pitäisi ehdottomasti lisätä ajokoe. Ihan samalla tavalla kuin ajokorttia hankkiessa suoritetaan ajokoe.
Liikenteessä on useita uusia elementtejä joita näiden 70-vuotiaiden kuljettajien ajovuosien aikana on tullut. Esimerkiksi liikenneympyrät ovat tulleet vasta 90-luvulla ja osa kuljettajista on saattanut saada ajokortin 50-60 -luvulla. Kukaan ei siis ole opettanut näille kuljettajille, miten liikenneympyrässä ajetaan ja osa kuljettajista ei osaa ajaa ympyröissä vieläkään.
Ajokoe ei toki olisi pahitteeksi nuoremmillekkaan kuljettajille. En pidä lainkaan huonona ideana suorituttaa ajokoetta ensimmäisen kerran 10 vuoden kuluttua ajokortin saamisesta. Tuossa ajassa vähän ajavien kuljettajien ajotaito ja tieto ehtii rapistua jo todella paljon. Jos mielii pitää ajokorttinsa, ajokoe pitäisi suorittaa hyväksytysti. Jos kokeesta ei selviydy, olisi otettava muutama ajotunti ja yritettävä uudelleen.
Tuosta eteenpäin ajokoe tulisi suoritettavaksi esim. 10 vuoden välein ja vanhemmalla iällä vielä useammin.

Nopeasti ajateltuna tämänkaltainen järjestelmä saattaa nostattaa monessa lukijassa negatiivisia tunteita. Kun asiaa kuitenkin miettii ajan kanssa, olisivat ajokokeet kaikkien tielläliikkujien etu. Näin saataisiin vähennettyä vaaratilanteita liikenteessä, sekä myös kuolonkolari- ja onnettomuuslukuja liikenteessä alas.

Ikääntymisen lisäksi liikenteessä on myös eräs toinen kuljettajaryhmä, joista puhutaan verrattain vähän.
Lähes päivittäin törmää uutisotsikoihin rattijuopoista ja huumekuskeista, mutta harvemmin otsikoissa on kolmiolääkkeiden vaikutuksen alaisena ajaneet kuljettajat.
Arvioiden mukaan noin viidennes kuljettajista käyttää ajokykyyn vaikuttavaa lääkitystä.
Onkin hyvä muistaa, että myös tavalliset allergialääkkeet, yskänlääkkeet, verenpainelääkkeet ja esimerkiksi vahvat kipulääkkeet voivat heikentää ajokykyä.
Esimerkiksi onnettomuus tilanteissa osallisia yleensä vain puhallutetaan, mutta lääkkeiden käyttöä harvemmin selvitetään. Vain selvästi tokkuraisia kuljettajia epäillään lääkkeiden käytöstä.
Eikä ongelmana ole ainoastaan lääkkeiden aiheuttama tokkuraisuus, vaan myös käytökseen ja ajatusmaailmaan vaikuttavat lääkkeet saattavat saada esimerkiksi ottamaan turhia riskejä liikenteessä.
Lisäksi erittäin huolestuttavaa on ettei lääkäriltä mene poliisille tieto, jos potilaalle on määrätty tilapäinen ajokielto terveyden takia.


Loppuun vielä aihenosto autoilusta:
”Motonetin tuoreen selvityksen mukaan Suomessa monet autoilijat tarkastavat moottoriöljyn määrän joko harvoin tai ei juuri koskaan. Motonet tarkasti Motomaatti-palveluasemallaan yli 1500 auton öljymäärät ja havaitsi, että joka kymmenes autoilija ajoi liian vähäisellä öljymäärällä ja heistä miltei joka toisella määrä oli kriittisellä tasolla. Jos moottorin öljymäärä putoaa liian alhaiseksi ja öljynpaineen merkkivalo syttyy, moottorivaurion todennäköisyys on suuri.”
Itselläni on tapana tarkastaa autoni öljyt kerran viikossa. Tarkastamiseen ei mene aikaa kuin muutama minuutti. Niin pienellä panostuksella voi välttyä moottorivauriolta ja tätä kautta suurilta korjauskustannuksilta.


Muistakaa myös viimeistään nyt autontalvihuolto, joka on ajankohtainen täällä eteläisessä Suomessakin: