18. joulukuuta 2015

Joululiikenne

Joulun menoliikenne starttaa jälleen käyntiin. Ensimmäiset onnekkaat pääsevät lähtemään joulun viettoon jo tänä viikonloppuna. Suurinosa lomailijoista lähtee kuitenkin liikenteeseen vasta alkuviikon aikana. Ruuhkahuipun on arvoitu sijoittuvan tänä vuonna päiville 22-23.12.
Jokainen aikaisempina jouluina liikenteessä ollut tietää, missä oman matkan varrella pahimmat ruuhkapaikat ovat, joten en niitä tällä kertaa tarkemmin erittele.
Liikenteessä on myös satojentuhansien kanssa-autoilijoiden lisäksi, taajamien ulkopuolella tielle poukkoilevia hirvieläimiä, sekä muita pienempiä eläimiä. Niidenkin vuoksi toimivat ajovalot ja hyvät pyyhkijänsulat ovat erityisen tärkeitä. Ainakin täällä etelässä,kun märkä tienpinta syö tehokkaasti viimeisenkin valon, joten tarkkana saa todellakin olla.

Joululiikenteeseen on hyvä varata jälleen riittävästi aikaa, eikä tien päälle kannata lähteä raskaan työviikon jälkeen väsyneenä ja kiireisenä. Matkaan kannattaa lähteä vasta seuraavana aamuna, jos vain mahdollista.

Pidemmälle ajomatkalle on hyvä varata mukaan ainakin seuraavat tarpeet:
  • Tuulilasin pesunestettä
  • Öljyä
  • Jäähdytinnestettä
  • Taskulamppu
  • Lämmintä vaatetta
  • Heijastin liivit mielellään kaikille autossa olijoille
  • Kännykän laturi
  • Käynnistys kaapelit niihin autoihin joihin voi apuvirtaa antaa
     Lisäksi ennen matkaa kannattaa autosta tarkistaa:
  • Tuulilasin pesunesteet
  • Öljyt
  • Polttoaine riittävyyden ja diesel talvilaadun osalta
  • Jäähdytinnesteet
  • Pyyhkijänsulkien kunto
  • Rengaspaineet ja vararenkaan kunto
  • Varoituskolmio on hyvä ottaa helposti saataville

Myös matkatavaroiden oikea pakkaaminen autoon, säästää monelta harmilta ja vammalta äkkijarrutus tilanteessa. Jos mahdollista pakkaa tavarat auton tavaratilaan. Jos tavaraa pakkaa takapenkille, vältä tavaroiden kasaamista korkeiksi pinoiksi. Suosi jalkatiloja ja sido suurimmat kappaleet penkillä turvavöillä.
Pidä riittävästi taukoja. Jos väsymys alkaa vähänkin painaa on syytä pitää tauko. Kofeiinipitoisia ja energiaa sisältävien tuotteiden nauttiminen virkistää.
Matkaan mukaan kannattaa varata myös vakuutusyhtiön puhelinnumero tai valtakunnallisen hinausliikkeen numero, jos auto sattuu leviämään matkalle.
Näillä eväillä joululiikenteeseen.


                Rauhallista Joulua kaikille lukijoille sekä tielläliikkujille.
                                     Onnea tulevalle vuodelle 2016.