30. tammikuuta 2015

Vapauden hinta.


Pohdintaa auton omistamisesta ja sen kustannuksista.

Moni autoton varmasti miettii nytkin, kannattaako omaa autoa hankkia? Mitä auton omistaminen maksaa? Onko se sitten sen arvoista? Voin kertoa, että kyllä, se on sen arvoista!
Kun omistaa auton, elämä muuttuu huomattavasti helpommaksi. Sen jälkeen ei ole enää riippuvainen kenestäkään tai mistään.
Oman auton voi aina ottaa pihasta ja lähteä, oli kello sitten mitä tahansa. Ei tarvitse värjötellä sateessa ja tuiskussa odottamassa bussia, tai juosta bussin perässä ja myöhästyä esim. töistä, kun ei ehtinytkään siihen bussiin. Tai ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi taksimatkoista.
Voi mennä huoletta tavarataloon miettimättä sitä, että jos löydänkin jotain vähän suurempaa, niin millä kuljetan sen kotiin. Entä ne suuret ruokaostokset? Ruoka on kesällä pilaantunutta jo siihen mennessä kun pääsee bussilla kotiin.
Entäpä kaikki muut matkat? Matka kesämökille, sukulaisten luo, ystävän luo. Ei tarvitse arpoa millä bussilla minnekkin pääsee, jos edes pääsee. Kuka tulee hakemaan linja-autoasemalta, kun matkaa määränpäähän on vielä 20 km.? Kaupungin bussissa on aina matkassa myös se flunssainen tai vatsatautinen kaveri. Saankohan tartunnan häneltä? Omalla autolla liikkuvan ei tarvitse miettiä tuollaistakaan. Voin taata, että olen itse säästynyt useilta taudeilta juuri oman auton vuoksi.

Tietysti auton omistamisessa on sitten se toinenkin puoli, joka ei kuitenkaan tunnu juuri miltään sen vapauden rinnalla, jonka oma auto tarjoaa. Joutuuhan sitä parkkipaikkaa kaupungilla joskus etsimään ja ruuhkassa istumaan ja auton katsastamaankin, mutta, silti, on se oma auto korvaamaton.
Yksityisautoilun ekologisuuden miettiminen ei tule minulla kysymykseenkään.

Sitten itse siihen kysymykseen: Paljonko on vapauden hinta ?

Kuten blogini etusivun välilehdeltä ilmenee, on autonani 90-luvun alun Toyota, bensakoneella. Auto on oma, eli lainaa autosta ei ole. Suurin kuluerä aiheutuu ajokilometreistä ja raskaasta kaasujalasta. Vakuutukset ja huollot ovat seuraavat suuret kuluerät. Vakuutuksen kustannus johtuu siitä, että vakuutus on paras mahdollinen mitä markkinoilta tällähetkellä löytyy, eli huippukasko. Tiedän, näin vanhaan autoon ei monen mielestä kannata enää kallista huippukaskoa ottaa, mutta en valita ollenkaan sen hinnasta, koska vuosi sitten pääsin nauttimaan vakuutukseni tarjoamista eduista oikein toden teolla.

Laskelmani perustuu viimeiseen vuoteen. 

Vapaus maksaa vuodessa minulle ~4400€. (+ -300€)

Mistä summa sitten kertyy:
Polttoaineet:                               3069 €
Huollot ja korjaukset:                    601 €
Vakuutukset:                                520 €
Autovero:                                     160 €
Katsastus:                                     44 €


Tietysti summa vaihtelee jokaisen auton omistajan kohdalla, riippuen onko auto oma, vai onko siitä lainaa, paljonko vuodessa ajaa ja millainen auto on. Jos ostaa käteisellä uudemman, pienen kaupunkiauton ja ajelee vain lyhyttä matkaa, voi kustannukset melkeinpä jopa puolittaa. Vielä kun ajelee nätisti ja ennakoivasti, lasku kutistuu entisestään.

Kun auton on omistanut pitkään, ei sen kuluja enää mieti. Tankkaan aina kun tankki alkaa olla tyhjä. Lähden ajamaan silloin kun huvittaa. Ajelen huvikseni ja hyödykseni. 
Auto on ollut ainakin minulle aina itsestäänselvyys, eikä mieleenikään tulisi luopua siitä missään tilanteessa. Vaikka joskus on ollut taloudellisesti tiukkaa, silloin on säästetty jostain muusta, mutta ei autoilusta.
Ja kun on vapaa-aikaa, niin mikäpä sen mukavampaa kuin lähteä ajelemaan ympäri kaunista Suomen maata tai fiksata ja huoltaa omaa rakasta autoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti